Kesäaikaan puoliksi ruotsinkielisen Hangon väkiluku moninkertaistuu ja tyylikäs hygge valtaa kaupungin rantakadut. Kasinon kentällä pelataan tennistä. Kaduilla flaneerataan vaaleissa kesäasuissa ja ajoteillä liikkuu avoautojen lisäksi hipstereiden suosimia Jopoja.
Jälkimmäisten runsaus selittyy paitsi trendikkyydellä, myös sillä, että ne ovat kaupungin vuokrapyöriä ja Hangossa toimii yhä Helkaman perinteinen polkupyörätehdas.
Meren ympäröimä Hanko on Suomen eteläisin kaupunki. Eteläisen sijaintinsa ansiosta meri Hangon edustalla jäätyy myöhemmin kuin muualla Suomen rannikoilla — ellei sitten pysy sulana läpi talven. Lähes 150 vuotta sitten perustettu satama on avoinna ympäri vuoden ja tarjoaa nopean meritien Manner-Eurooppaan.
Hangon satamaliikenne kasvaa, mutta muuten haalariduunarit ovat vähitellen väistymässä tietotyön tieltä Hangossa kuten niin monella muullakin paikkakunnalla.
Kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Suunnitelmissa on panostaa aurinkoenergiaan ja toiveissa nopeat valokuituyhteydet Saksaan ja Aasiaan.
Turismi on jo pitkään ollut kaupungille tärkeä tulonlähde, ja se on sisäistetty hyvin. Kun seisahtaa hetkeksi kadunkulmaan niin jo ohi kulkeva herrasmies hymyilee ja viittaa: ”Ranta on tuolla päin”.
Matkailijoita noin 8 600 asukkaan pikkukaupunkiin houkuttelevat meren lisäksi lukuisat rannat ja aurinko. Rantaviivaa kaupungista löytyy 130 kilometriä, josta hiekkarantaa on 30 kilometriä.
Rantaa täplittävät punaiset kalastuskojut, vapaa-ajansatamat ja vierasvenelaiturit.
Kirjakaupan ikkuna pursuaa merikortteja, karttoja ja meriaiheista kirjallisuutta. Ravintolan terassilla viereisessä pöydässä tehdään suuria kiinteistökauppoja.
Ketjuliikkeitä ei Hangon ytimessä näy. Keskikaupungilla monet Vuorikadun putiikit on nimetty omistajansa mukaan. Vaatetus ja sisustustuotteet ovat hyvin edustettuina. Väriskaala on raikkaan sinivalkoinen, ja myös perheidensä mukana Hankoon veneilleet pienet lemmikkikoirat toivotetaan useimmissa kaupoissa tervetulleiksi juomakupin kera.
Koirat huomioidaan Hangossa muutenkin. Uusinta uutta on Yhdysvalloista peräisin oleva omistajan ja lemmikin yhteinen koirajooga eli dooga. Tänä kesänä myös Itäsataman Graniittilinnassa on pop-up -myymälöitä ja kahvila.
Hanko on ollut aina tunnettu kylpyläkaupunkina, vaikka sata vuotta sitten alkanut kylpylätoiminta kesti siellä vain talvisotaan saakka. Viime vuonna puute vihdoin korjattiin.
Merellinen Regatta Spa tarjoaa kauneus- ja hyvinvointipalveluita sekä kuntoutusta, liikuntaa ja urheiluvalmennusta. Kesäaikaan allas on hotellivieraiden ja osakkaiden käytössä, mutta syksyllä se on avoin kaikille.
Kesäaamuina perinteikkään Casinon rannalla järjestetään merijoogaa ja rantareiteillä liikkuu kävelijöitä ja hölkkääjiä. Tulliniemen vajaan seitsemän kilometrin pituisen luontoreitin päässä on Manner-Suomen eteläisin kärki.
Hangossa uidaan, sukelletaan, suppaillaan ja purjehditaan. Heinäkuinen Regatta on jo käsite. Kolmen päivän ajan perinteinen purjehduskilpailu täyttää kaupungin veneilijöillä, maakravuilla ja tapahtumilla.
Merelle pääsee myös ilman omaa venettä. Viime vuonna perustettu Nordic Boathouse vuokraa veneitä, kipparilla ja ilman ja veneretkiä järjestetään niille, joiden oma pätevyys veneen kuljetukseen ei riitä.
Pienen budjetin nähtävyyksiä:
● Ihaile Appelgrenintien puuhuviloita.
● Tutustu Casinon rantaan uimakoppeineen.
● Kävele Tulliniemen luontopolkua.
● Vie koko perhe Plagenin lapsiystävälliselle uimarannalle
● Vuokraa polkupyörä.
Aikataulun ja lomakassan salliessa:
● Käy Suomen eteläisimmässä elokuvateatterissa Kino Olympiassa.
● Nauti päivällinen Marsalkka Mannerheimin vuosina 1927—1933 isännöimässä Neljän tuulen tuvassa.
● Maistele meren herkkuja På Kroken -kalaravintolassa.
● Shoppaile Vuorikadun pikku putiikeissa.
● Tutustu pop-up-myymälöihin ja kahvittele Itäsataman Graniittilinnassa.
● Yövy pensionaatissa puuhuvilassa.
● Hemmottele itseäsi Regatta Spa -hotellin kylpylähoidoilla.
● Lähde veneretkelle.
Tietoa Hangon nähtävyyksistä ja tapahtumista: https://tourism.hanko.fi