Home

Keravan taidemuseon Näkyväksi neulottu – Yarn Visions sai yleisön pyynnöstä kaksi viikkoa jatkoaikaa –  ja syystä.

Samaan aikaan kun kuvataide ja taideteollisuus ovat lähentyneet toisiaan, käsityö harrastuksena on noussut aivan uudelle tasolle. Sosiaalisessa mediassa käsitöistä on tullut yksi voimauttavan tee itse-kulttuurin muoto, johon liittyy taitojen jakaminen ja yhdessä tekemisen synnyttämä jaettu ilo. Näyttelyn taideteokset innostavat tarttumaan puikkoihin ja koukkuihin, mutta antavat myös paikan pysähtymiselle.

Henkilökohtaisten töiden lisäksi Minna Haverin kuratoimassa näyttelyssä on mukana yhteisöllisiä teoksia, sekä töitä jotka ottavat kantaa muun muassa Syyrian sotaan ja Itämeren tilaan. Sisällöt ovat oivaltavia ja tekniikat ja viimeistelyt hienosti hallussa. Mediassa hyvin esillä ollut pinkillä virkkauslangalla päällystetty talo on mukana kuvaesityksenä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

http://www.sinkka.fi/nayttely/nakyvaksi-neulottu-lankapohjaista-taidetta-meilta-ja-muualta/

Avoinna 26.11.2016–19.3.2017

Taide- ja museokeskus Sinkka
Kultasepänkatu 2 (Pääsisäänkäynti on Sampolankadun puolella)
04250 Kerava
p.040 318 4300
sinkka(a)kerava.fi

ti, to, pe 11–18
ke 12–19
la, su 11–17
ma suljettu