Flake: Kosketinrunkkari Niin kuin sen satun muistamaan Minerva Kustannus
Rammsteinin rakastettava kosketinsoittaja Christian ”Flake” Lorenz on heilunut esiintymislavoilla käytännössä koko aikuisikänsä. Viisikymppinen muusikko käsittelee juuri suomeksi ilmestyneessä esikoisteoksessaan bänditouhujen lisäksi myös lapsuuttaan ja nuoruuttaan DDR:ssä. Itä-Saksa oli ehkä aineellisesti köyhä kasvuympäristö, mutta lapsuuden seikkailujen myötä se on edelleen kirjoittajalle onnen kultamaa. Berliinissä perheineen asuva Flake mieltää sen yhä henkiseksi kodikseen.
”Kosketinrunkkari” on vain alkusoitto mahdolliseen tulevaan Rammstein-historiikkiin, sillä ”Yhtye” kuten Flake bändiä nimittää, tulee kirjassa esiin vain ohimennen. Tapetilla ovat sen sijaan Lorenzin ja kumppaneiden alkuvuosien bändiviritykset, joissa kuitenkin oli jo mukana myös nykyisen Rammsteinin jäseniä.
Kääntäjä Miika Kupiaisen suomennos saksasta on onnistunut siinä missä moni englannista suomeen muokattu rokkieepos ei, sillä kirjan kieli on uskottavaa ja luontevaa ja Lorenzin omintakeinen huumori imaisee lukijan mukaansa jo heti ensilehden ”Für Elise” -omistuskirjoituksesta.
Kirjan raflaava nimi lupailee Mötley Crüen Törkytehtaan (”The Dirt) tyyppisiä seksin ja huumeiden kyllästämiä sekoiluja, mutta vaikka Flake auliisti kertoo alkoholismistaan ja huumekokeiluistaan niin tämäntyyppistä klassista rokkarielämän törkyä kirjasta ei löydy. Rappioromantiikkaa edustavat sen sijaan Flaken keikkamatkoillaan kömpelösti valokuvaamat rapistuneet talot ja ruosteiset autonromut. Kirjassa on myös Flaken piirroksia ja maalauksia.
Itseironinen kiipparimies kertoo kaiken muun ohella lähes rampauttavasta ujoudestaan ja rakkaudestaan musiikkiin, mutta kantavaksi teemaksi nousee kuitenkin huumori ja uskomaton luovuus ja sinnikkyys joilla tavoitteet saavutetaan. Tai sitten ei.
Tabloidi 