Home

Osallistuin Grafian järjestämään ”120 kg kirjaimia” -työpajaan. Parasta oli työpajan rauhallinen ja keskittynyt ilmapiiri ja se, että kurssi kesti koko viikonlopun eli kaksi ja puoli päivää. Se korjasi pirstaleisen arjen vaikutuksia.

Olin päättänyt mennä mukaan ilman suorituspaineita ja onnistuin siinä melkein liiankin hyvin.

Työskentelimme irtokirjasimilla, joita kurssin opettaja Mikko Keski-Vähälä oli tuonut paikalle henkilöautollisen.
Kokosimme ladelmia, joihin telasimme painoväriä ja jotka sitten puristimme paperin kanssa painoprässin läpi. Pelättyä ruuhkaa prässille ei tullut, koska ohuemmille paperilaaduille vedokset tehtiin ruokalusikalla hiertämällä.

Kokeilin vedostamista eri materiaaleille. Aina ei tarvittu kirjaimiakaan. Näyttävin työni oli tämän jutun pääkuva, suuri vedos painovärin telaamiseen käytetyn pöydän pinnasta.

 

 

 

Mainokset

One thought on “120 kg kirjaimia

  1. Mikko Keski-Vähälän kohopainotöitä on esillä Galleria G:n Grafoteekissa 2.10. – 3.11.2013. Siellä voi ihailla muun muassa teoksia ”M”, ”Liikennevaloissa Kokkolassa” ja ”Otto Eckmann leikkaa sormeensa Exlibristä suunnitellessaan”.

    Gallleria sijaitsee Helsingissä osoitteessa Pieni Roobertinkatu 10 ja näyttely on avoinna ti, to, pe klo 11-17, la-su klo 12 -16.

    20.10. saakka gallerian etuosassa on Anita Jensenin nostalginen ja melankolinen Japani-näyttely ”Mono No Aware”

    http://www.taidegraafikot.fi/grafoteekinkuukaudentaiteilijat_2013.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s